ENSI SYKSYNÄ JUHLITAAN – KUOPION VILIMIT- ELOKUVATAPAHTUMA 30 vuotta!

 
Kino Kuvakukon valkokankaalla nostetaan ensi lokakuussa 3 x maljaa juhlavuosien merkeissä. KUOPION VILIMIT 2 - 8.10.2017 juhlii viikon ajan niin Suomen 100-vuotiasta itsenäisyyttä, yhteistyökumppaninsa Suomen elokuva-arkiston eli nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) 60:tta vuotta - sekä oman kaupungin elokuvajuhlia, Kuopion Vilimien täyttäessä tänä vuonna värikkäät 30 vuotta.
 
Luvassa on pitoisuusprosentein pirskahteleva juhlasarja, kinokonsertteja, kotimaisia ennakkoensi-iltoja, ykkösluokan esiintyjävieraita sekä jälleen runsaasti esityksiä myös päiväkoti- ja koululaisryhmille.
 

Ykspihlajan Kino orkesteri 

YKSPIHLAJAN KINO-ORKESTERI säestää SALAVIINANPOLTTAJAT Kino Kuvakukossa la 7.10. klo 17
(Kuva: Kuokkasen kuvaamo/ Ykspihlajan orkesteri/ Tuomas Asantin luvalla)
 
Kuopion Vilimien päänäyttämönä toimii Suomen suurin Arthouse Cinema Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27). Kuvakukon lisäksi esityksiä järjestetään myös Petosen kaupunginosassa päiväkodeille sekä elokuvaesityksiä koululaisille Karttulassa ja Nilsiässä. Päähteistyökumppanina koululaisesityksissä on jälleen Svenska Nu.
 
Man
Avajaisten Kino-konsertti ma 2.10. klo 18: MIES JA ELOKUVAKAMERA, säestys: LATERNA MAGICOS
 
AVAJAISKONSERTISSA ”MAAILMAN PARAS DOKUMENTTI” MIES JA ELOKUVAKAMERA (1929)  LATERNA MAGICOS-YHTYEEN SÄESTYKSELLÄ
KUOPION VILIMIT 2017 starttaa maanantaina 2.10. klo 18 Kinokonsertin merkeissä. Kino Kuvakukon 338-paikkaisessa salissa leimahtaa valkokankaalle ikiklassikko MIES JA ELOKUVAKAMERA, ”maailman parhaaksi dokumenttielokuvaksi” tituleerattu Dziga Vertovin ohjaama kokeellinen dokumentti vuodelta 1929. Avajaiskonsertin musiikista vastaa Laterna Magicos: Janne Storm & Tero Holopainen.  Konsertti järjestetään yhteistyössä Kino Kuvakukon KAVI-sarjan kanssa. Liput (à 10 €) ennakkomyynnissä Kino Kuvakukossa sekä suoraan ovelta konsertti-iltana klo 17 alkaen.
 

Juho_Iiro_Passi
Ohjaaja Juho Kuosmanen, elokuvan tähti IIRO-possu ja kuvaaja J-P Passi
(Kuva: Salaviinanpolttajat 2017/ Loud Silents-festivaalin luvalla)
 
CANNES-VOITTAJA JUHO KUOSMANEN & YKSPIHLAJAN KINO-ORKESTERI: SALAVIINANPOLTTAJAT (2017)
Suomalaisen elokuvatuotannon lähtölaukaus kuultiin vuonna 1907, jolloin valmistui ensimmäinen suomalainen elokuva Salaviinanpolttajat. Kaikki elokuvan esityskopiot ovat tuhoutuneet. Ainoa vihje elokuvan sisällöstä on 110 vuoden takainen lehti- ilmoitus, jolla elokuvaa mainostettiin.   Keväällä 2017 tapahtuikin sitten kummia: ohjaaja JUHO KUOSMASEN omaehtoinen uusintaversio elokuvasta valmistuiLOUD SILENTS-festivaalille Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.
 
KUOPION VILIMIEN 2017 ohjaajavieraaksi saapuva JUHO KUOSMANEN on tehnyt vuoden sisällä huikaisevan kansainvälisen läpimurron suomalaisesta höyhensarjan nyrkkeilijästä Olli Mäestä kertovalla HYMYILEVÄ MIES- elokuvalla. Se on persoonallinen, koskettava, universaali tarina ja samalla se kertoo tekijöittensä näkemyksellisestä suhteesta elokuvaan sekä korkeasta ammattiaidosta.
 
Ohjaaja Juho Kuosmanen esittelee kinokonsertin muodossa toteutettavan ”Salaviinanpolttajat”(2017)-esityksen la 7.10.2017 klo 17. Kino-illan musiikista vastaa YKSPIHLAJAN KINO-ORKESTERI, joka näkyi ja kuului myös Hymyilevä mies -elokuvassa. Yhtyeen jäsenet ovat: Anna Airola, Oona Airola, Laura Airola, Miia Reko, Miika Snåre, Tuomas Asanti, Reetta Kuisma sekäIlkka Tolonen. .Liput (à 10 €) ennakkomyynnissä Kino Kuvakukossa ma 2.10. alkaen; konsertti-iltana la 7.10. suoraan ovelta.
 
 
Rio Bravo
Mm. RIO BRAVO (1956) Vilimien juhlasarjassa pe 6.10.
 
JUHLASARJASSA MAISTUU MYÖS MIESTÄ VÄKEVÄMPI 
Kuopiossa on kesäisin maankuulut Kuopion Viinijuhlatvaan ensi syksynä Savon sydämessä voi kokea myös miestä väkevämpää teemajuhlintaa: Vilimit-elokuvatapahtuman juhlasarja on koottu sopivan sointuvalla työnimellä ”Viina-Vilimit”. Sarjan elokuvissa esiin pääsevät iloliemen litkimisen niin ilot kuin kirotkin.
 
Mukana sarjassa on mm. kansallista terveysvalistusta tarjoilevia Tietoiskuja 1960-ja 1970-luvuilta, Helsingin olympialaisia 1940 ennakoinut, raittius- ja olympia-aatetta uhkuva Avoveteen (1939), ohjaaja Matti Kassilan tuotannon kärkiteoksiin kuuluva ELOKUU (1956), Minna Canthin novellin perustuva, näyttelijä Sylvi Salosen tähdittämä KAUPPALOPO (1968) sekä Aki Kaurismäen ohjaama, hiusrasvan, hajoavien autojen ja kossupaukkujen tuoksuinen road movie Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994),  matkanelikkonaan Matti Pellonpää, Kati Outinen, Kirsi Tykkyläinen ja Mato Valtonen. Ulkomaista klassikkoväriä juhlasarjaan tuo Howard Hawksin mestarillinen RIO BRAVO (1956) ”shakespearelainen lännenelokuva”, jossa ikoniset lännenmiehet John Wayne ja Dean Martin saavat painia ja ammuskella paitsi työssään sheriffeinä niin myös kamppailussa armotonta viinanpirua vastaan.
 
 
Vilkuna
KUSTAA H.J.VILKUNA luennoi Vilimeillä ti 3.10. klo 18 Kino Kuvakukossa
(Kuva: Tauri Kankaanpää/TEOS-kustantamon luvalla)
 
LUENTOVIERAANA SUOMEN HISTORIAN PROFESSORI, TIETOKIRJAILIJA KUSTAA H.J.VILKUNA
Kustaa H. J.Vilkuna (s. 1966) on Suomen historian professori Jyväskylän yliopistossa. Vilkuna on kirjoittanut kymmeniä tutkielmia kulttuuri-, mentaliteetti-, sosiaali- ja taloushistorian aloilta. Vilkunan suurteos Viha (SKS, 2005) sekä paljon kiitosta saanut Paholaisen sota (Teos, 2006) käsittelivät isonvihan aikaa. Vuonna 2009 julkaistu Neljä ruumista (Teos) käsitteli suomalaista oikeus- ja rikoshistoriaa.
 
Vilkunan juhlaluento, otsikolla KÄNNI JA KONTROLLI. KIELTÄMISEN PITKÄ KULTTUURIHISTORIA on kuultavana Kuopion Vilimeillä on tiistaina 3.10. klo 18 Kino Kuvakukossa. Vilkunalta on ilmestynyt kyseiseen aiheeseen liittyen mittava tietokirja, Juomareiden valtakunta - Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500 - 1850(Teos), joka oli ehdolla Vuoden tietokirjaksi 2016, saaden kilpailussa kunniamaininnan. Vilkunan luentoon liittyy brittiläisen mestarin Ken Loachin ohjaama ”viski-komedia” ENKELTEN SIIVU vuodelta 2012. Yhteislippu luento & elokuva 7€.

 

SUNNUNTAINA 8.10. PÄÄOSASSA OVAT KOTIMAISET ENNAKKOENSI-ILLAT
Kuopion Vilimien päätöspäivä, sunnuntai 8.10. rakentuu kotimaisista ennakkoensi-illoista, sen kiinnostavimmasta ja persoonallisimmasta kärjestä. 

Tervetuloa päivittämään Suomi-kuvaa Jörn Donnerin uutuuden PERKELE II seurassa su 8.10. klo 15: Donnerin uutuus nähdään Kuopion valkokankailla syksyllä 2017 yksinoikeudella vain Vilimeillä. Donnerin dokumenttiklassikko PERKELE I oli 1970-luvun kohutuimpia, uuden aallon dokumenttielokuvia, läpileikkaus sen hetken Suomesta.  ”Tämän syksyn Perkele” on osa Suomi100-ohjelmaa, samalla kun lupaa samalla myös uutta vauhtia yhteiskunnalliselle dokumenttielokuvalle taidemuotona.

Elokuvasyksyn toinen dokumenttielokuvan merkkitapaus, PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT- punkbändin viime vaiheista kertova TOKASIKAJUTTU (2017) saa kunnian päättää festivaalin su 8.10. klo 17. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin käsikirjoittama ja ohjaamaelokuva on itsenäinen jatko-osa saman tekijätiimin kulttimaineeseen nousseelle Kovasikajuttu-elokuvalle (2012). TOKASIKAJUTTU kertoo menestyksen ja sisäisten ristiriitojen kanssa painiskelevan punk-bändin viimeisistä yhteisistä vuosista Niihin sisältyy myös nelikon unohtumaton nousu Eurovision laulukilpailujen megaluokan estradeille ja yleisömäärien kuultavaksi keväällä 2015. ”Pertti Kurikan Nimipäivät on Suomen suosituin punk-bändi, pian ehkä koko maailman. Mutta huipulla on tuulista…

 
Angels Share
ENKELTEN SIIVU, Ohj. Ken Loach, Vilimien ohjelmassa ti-iltana 3.10. klo 19.
Aihepiiriin llliittyvä luento alkaa jo klo 18 (yhteislippu luento+elokuva, à 7 €)
 
Koko ohjelma ja esitysaikataulu: julkaistu 22.elokuuta
Ohjelmamuutokset mahdollisia.